lauantai 25. kesäkuuta 2011

JUHANNUSTOUHUJA ANTALYASSA

Olen jo maininnut,ettemme taalla Turkissa Juhannusta vieta,eika kokkoja polteta.Eika olla tehty taikojakaan.

Eilen,Juhannusaattona olin suomalaisen ystavani luona.Heidan asuintalossaan kome perhetta ja ystavani tekivat remonttia,ja kun tuli kaikilla valmiiksi,niin sitten pidettiin yhteiset illanistujaiset.Menin jo aikaisemmin,joten paasin katsomaan valmisteluja myös.
Ystavani alakerran naapuriin kokoonnuttiin tata varten.Siella valmistettiin jauheliha-tomaatti-paprika-sipuli-mauste-tayte,jonka sitten miehet kuljettivat lahileipomoon.Leipomon työntekijat tekivat leipataikinasta ja tasta taytteesta ohuita leipia.Taman leivan nimi on "etlipide taikka lahmacun".Lahmacun on yleensa pyörea,kun taas pide on soikea ja pitkanomainen.Molemmat muistuttavat toisiaan.Sillavalin naiset kattoivat ystavani kotona pöydan valmiiksi.
Miehet toivat sitten kuumat leivat syötavaksi.Juomana oli tietenkin ayran!ia,joka kuuluu taman leivan kanssa nautittavaksi.(Tehdaan jugurtista ja vedesta vatkaamalla ne sekaisin.Lisaksi oli limpparia.
İlta oli oikein onnistunut ja mukava.Ystavallani on ihanat naapurit.he ovat lahes kaikki lahtöisin maaseudulta,niin kanssakayminenkin on vilkkaampaa naapureitten kesken,kuin ihan kaupungissa kasvaneilla.

Tanaan sitten siivosin olkkarin.Oli ikikukkien pesupaivakin.Helppoa.Ei tarvitse kastella muuta,kuin pesupaivana suihkutella pölyt pois.

torstai 23. kesäkuuta 2011

JUHANNUS


Meilla taalla Turkissa ei Juhannusta tunneta,joten vietamme normaalia viikonloppua.
Teille,ystavat,joilla Juhannustouhut ovat alkaneet,niin,AURİNKOİSTA JUHANNUSTA!
Muille oikein mukavaa viikonloppua.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

NİİTA JA NAİTA

 Eilen se sitten alkoi.Nimittain "kuumuus".Tuon kuvan otin eilen.Taivaalla vain yksi pienen pieni pilvenhattara,ja tanaan samanlainen paiva.Lampötila kohosi jo tanaan paivalla +37 asteeseen,eika tuulta juuri ollenkaan.
İlmastointi taytyi ottaa kayttöön.
Eilen iltapaivalla havisi internetti ja oli 3 tuntia poissa.İllalla toimi,mutta tana aamuna taas oli poikki yhteys.Ja ADSL oli poikki myös.Normaalisti,kun on yleinen katkos,niin ADSL lamppu modeemissa palaa,mutta internet on pimeena.Arvasin,etta vika on vain minulla.
Laksin ilman aamupalaa nopsaan Turk Telekomille.Siella katsoivat koneelta,ja nakivat,etta todella on minun yhteyteni poikki.Mies soitti jonnekkin,ja sanoi minulle,etta tanaan tulee kuntoon.
Olin kotona puolen tunnin kuluttua,ja yhteys oli jo avattu.
Suuri KİİTOS Turk Telekomille nopeasta palvelusta.
 Olin kotona puolelta paivin,joten olikin jo aika aamukaffeen.Tullessani nappasin tuon suuren,taytetyn leivan hintaan 3.50 tl (1.75 euroa),ja eikun kotiin herkuttelemaan.
Olen jo aikaisemmin tehnyt huomion,etta Antalyan kaupunki on uusinut itikanmyrkytysautojaan.Nuo mustat ja uutuudenkiiltavat autot sumuttavat itikkamyrkkya kaduilla parisen kertaa viikossa.
Tanaan illansuussa huomasin,etta tassa meidan ymparistössamme kayvat myrkyttamassa myös kerrostalojen pihoilla.Naissa taloissa on suuret ja vanhat puustot ja muu kasvillisuus,missa itikat ja makaraiset hyvin viihtyvat.
Oikein hyva tamakin asia.
Tuossa kuvassa myrkkyauto kaantymassa pihasta pois.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

RAJALLA


Viimeisten viikkojen ajat ovat olleet Turkin ja Syyrian rajalla vilkkaita.Valilla jopa kaaosmaista,kun tuhannet syyrialaiset pakenevat Turkin puolelle.Toissapaivaisen tiedon mukaan olisi pakolaisia tullut 8500.Naisia ja lapsia on paljon.Monet sairaita tai loukkaantuneita,jotka tarvitsevat hoitoa.leikkausta vaativia tapauksia on myös ollut paljon.
Turkin Punainen Puolikuu (Punainen Risti) on perustanut rajalle telttakylan pakolaisleiriksi.Myös muihin majoituksiin on pakolaisia sijoitettu.
Eilen kavi leiriin tutustumassa YK:n hyvantahdon lahettilas Angelina Jolie.Han haastatteli pakolaisia ja tutustui jarjestelyihin.
Turkki sai suuren kiitoksen erittain hyivin organisoidusta pakolaistyösta.katselin tata eilen uutisista.
tr.euronews.net
dünya - Ülkelerindeki olaylar nedeniyle Türkiye’ye sığınan Suriyelilerin sayısı her geçen saat artıyor. Son olarak Hatay’ın Yayladağı ilçesine bağlı Güveççi köyünden aralarında kadın…
Yllaolevasta linkista naet tilannetta.Kuvat myös netista.

torstai 16. kesäkuuta 2011

TALVİ KESAN KESAN KESKELLE ANKARASSA

www.izlesene.com 


Uskomatonta,mutta totta.


Linkista paaset katsomaan,mita tapahtui 20 minuutin rae-ja vesisateen seurauksena.








Video ja kuvat netista.


Aurinkoista viikonloppua kaikille!





sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

AANESTYSPAİVA


 Tanaan siis meilla on aanestyspaiva.(Yllaolevat kuvat netista).Turkissahan kansa aanestaa puoluetta.Ei siis kansanedustajaehdokasta.Ehdokkaitten listat ovat olleet kansan nahtavilla ja internetissa myös,mutta aika vahan yksittaiset ehdokkaat mainostavat itseaan.
Aanestys tapahtuu niin,etta ensin tietysti henkilöllisyytesi tarkistetaan,seka aanioikeutesi.Sitten saat kateesi listan puolueista(kuva ylimmaisena),jossa on joka puolueen kohdalla ympyra.Kateesi saat myös leimasimen,jonka jalkeen kavelet aanestyskoppiin,ja laitat leiman valitsemasi puolueen kohdalle,seka kirjekuoren,johon laitat aanestyslapun leimaamisen jalkeen,ja suljet sen.Kuori pudotetaan sitten laatikkoon (kuva ylla)
Myös mina sain valistusta ennen koppiin menemista siita,etta pitaa olla hyvin tarkka leimaamisen kanssa,jotta se menee varmasti haluamalleen puolueelle.
Takuulla taalla on paljon ihmisia,jotka eivat oikein osaa,eivatka ymmarraa systeemia.On hyva,etta neuvotaan.
 Aanestyspaivana lahes kaikki kauppaliikkeet ovat suljettuina.Ruokakaupat,kioskit ja ravintolat ovat avoinna,mutta alkoholin myyminen on kielletty.

 Omasta aanestyskoulustani otin kuvan noin kaukaa sen takia,etta paikalla oli poliiseja,jotka olisivat ehkapa kieltaneet kuvaamisen.En tieda.



Muutama kuva aanestysmatkan varrelta.Aanestyskoulu on lahella kotiamme (10 minuutin kavelymatka).
Nyt on sitten kansalaisuusvelvollisuus taytetty,ja illalla jannataan tuloksia.

torstai 9. kesäkuuta 2011

LOPPUKİRİ

Meilla sitten aanestetaan ensi sunnuntaina.Nyt on loppukirin aika puolueilla.Ja tama nakyy,seka kuuluu kaduilla.Joka puolueella on omat kova-aanisautonsa,jotka kiertavat kaduilla.Musiikki pauhaa,ja iskulauseita siihen valiin.
Mielenkiintoista sitten nahda,minkalaiseksi aanestyksen tulos muodostuu.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

LAUANTAİPAİVAA



Eras kavelykaduistamme on koko kevaan ollut työn alla.tanaan tuli asiaa tuolle kadulle yhteen kauppaan.
İlokseni sain huomata,etta katu on avattu .Ja miten kaunis kyltti koristaakin kadun alkupaata.
Kadun varrella on muutama suihkulahde ja tuollaisia pylvaita.Nahtavasti jonkun taiteilijan suunnittelemia pylvasryhmia.Kauppoja on kadun molemmin puolin runsaasti,seka kahvi-ja ruokaravintoloita.
Penkkeja levahtamiseen on myös runsaasti.
Kun sitten laksin kotia kohti ja odottelin pysakilla raitiotievaunua,niin siihen viereeni tuli vanhempi naisihminen (turkkilainen).Alkoi ystavallisesti juttelemaan,kuten kulttuuriin kuuluu.Yleensa monet kysyvat,etta "mista sina olet".Mutta tama nainen toivottikin minut tervetulleeksi Turkkiin omasta maastani.Miten ihanalta tuo tuntuikaan.Sen jalkeen han jutteli hiukan niita naita,ja jatkoi matkaansa.

Tuli mieleen,etta kuinkahan usein Suomessa suomalainen toivottaa taysin vieraan ulkomaalaisen tervetulleeksi Suomeen raitiotievaunupysakilla.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

NİİTA JA NAİTA






On monta tapahtumaa,joihon suunnistan "kuulon" perusteella.Tassa muutama kuva yhdesta tallaisesta.
Olin joku aika sitten lahdössa kauppaan,kun jo ovesta kadulle astuessani kuulin musiikkia jostain.Aistini osoittivat suunnan,ja löysin lastentapahtuman.
Oli ohjattua musiikkiliikuntaa,askarteluja monenlaisia,kasvomaalausta ja aitien tekemia herkkuja myyjaisten muodossa.
Mukava pikkupiristys kauppareissulla.

Kesa on tullut,mutta edelleen ei ole viela kuumaa.Paivalampötila pysyttelee alle +30 asteen,mika on tosi hyva juttu.
Alkuviikosta olin suomalaisen ystavani kotona lapsenlikkana muutaman paivan,kun han oli sairaalassa hoitamassa miestaan.Taallahan taytyy jonkun omaisista olla aina mukana sairaalassa.Pieni murto-osa on sellaisia potilaita,joilla ei ketaan tarvita,tai ei sitten ole ketaan omaista hoitamaan.
Meilla on taman ystavan kanssa keskinainen avunantosopimus ,etta olemme toistemme kaytettavissa 24/7.Ystavia olemme olleet taalla jo vuodesta 1997.
.
Nyt sitten taas valmistaudutaan viikonlopun viettoon.Nopsaan nama viikot vain kuluvat.

Joten kivaa viikonlopua taas kaikille!