tiistai 30. joulukuuta 2008


onnellista tulevaa vuotta 2009!
jalleen kerran on toivomusten aika tulevalle vuodelle. moniko toive toteutuu,ja moniko jaa toteutumatta, sen saamme tietaa hiukan ennen,kunnes on taas aika jattaa uudet toivomukset. on vuosi aikaa.

perjantai 26. joulukuuta 2008

joulunaika on sujunut rauhallisisaa merkeissa ja laiskotellen. talvi tuli nyt oikein kunnolla. joulupaivan aamuna auringon alkaessa jo paistella,otin tuon kuvan vuorten lumihuipusta. kannykkalla ei saa zuumattua,joten nakyy huonosti. mutta ikkunaan ovat nuo vuoret upeita lumipeitteineen. ja lisaa lunta tulee sinne varmasti. kylmakin on olut.koko joulupaivana ei mittari noussut kertaakaan yli +10 asteen. ja nyt,kun kello on kohta puoli yksi yölla,niin lamminta on vain +5.
mutta meilla taman ystavallisen tontun kanssa on sisalla ollut lamminta. ilmastointilaite tuottaa nopeasti lampöa.talomme seinat ovat paksut,joten aika hyvin pysyy lammin sisalla.ja kodistamme vain yksi seina on ulkoseina. asumme valikerroksessa,joten ala-ja ylapuolella on asukkaat.ja yhdella sivulla.se auttaa tahan lampimana pysymiseen kovastikkin.ikkunat ovat myös kaksinkertaiset.yölla en lammita ollenkaan,ja kyllapa unen laatu on hyvaa viileassa paksun peiton alla.
oikein hyvaa huomista tapaninpaivaa kaikille.

tiistai 23. joulukuuta 2008

JOLURAUHAA


JOULURAUHAA kaikille blogiystavilleni ympari maailmaa!
olen kirjoitellut tanne bloggareihin aika vahan. syy siihen on,etta jo pitkaan olen pitanyt blogia mtv3:n helmessa. sinne kirjoittelen useammin.joten jos kiinnostaa,niin myös sielta löytyy blogini jatkossakin "sateenkaari nimen alta.silloin tallöin laitan kylla myös tanne juttua.

torstai 18. joulukuuta 2008

JOULUKUUSİ




tama joulukuusi on tehty marsipaanista. turkiksi "SEKER HAMURU".
tarvitset: 200 gr marsipaania.
elintarvikevaria
kuumennettua sokeria liimaamiseen(taikka tomusokeri-valkuainen seosta)
tomusokeria

tassa teko-ohjeet kuvina




jos olet tekemassa piparkakkutaloa,niin tama kuusi sopii talon seinustalle.ripottele lumeksi oksille tomusokeria. koristeiksi kayvat myös erilaiset pikkukarkit,taikka kakunkoristeet.
İHANİA ASKARTELUHETKİA.
































maanantai 15. joulukuuta 2008

ARKİ ALKANUT

uhrijuhla sujui moitteettomasti ja leppoisissa merkeissa. normaalien juhlatoimien lisaksi laksimme kaymaan myös antalyassa.mieheni työasioissa ja mina tapaamaan suomalaisia ystaviani. kavimme myös tietenkin katsomassa migroksen ostoskeskuksessa joulukoristuksia. laittavat siella aina todella upeat ja kauniit jutut.




tama joulupukki tervehti meita migroksen sisaankaynnin luona lanteitaan keinuttaen. oli nahtavasti oikein hyvalla tuulella

ostoskeskus on kolmikerroksinen.keskella sijaitsee kerrosten valissa tyhja tila ylhaalta alas asti. tahan sijoitetaan joulukoristeita.niin tanakin vuonna.



toinen toistaa upeammat valorenkaat ,tahdet ja pallot kimalsivat eri vareissaan.


migroksen ostoskeskus on kokenut muodonmuutoksen laajentuen niin tilallisesti,kuin tavaravalikoimiltaan. olen aina tykannyt kayda siella ostoksilla. jollain tapaa koko kauppakeskus elaa hyvin tunnelmallista elamaa. meilla on taalla fethiyessakin pikkumigros,mika ei veda tietenkaan vertoja antalyassa olevalle. kaupunkimmehan on pieni maalaiskaupunki. antalya miljoonakaupunki. saas nahda tuleeko muutto antalyaan.riippuu mieheni töista.

kaikille lamminhenkisia joulunaluspaivia touhuineen.olkaapa kiltisti.olen kuullut,etta tonttuja on likkeella.































maanantai 8. joulukuuta 2008

KURBAN BAYRAM(UHRİJUHLA)!

tanaan alkaa İslamilaisessa maailmassa vietettava uhrijuhla. juhla kestaa nelja paivaa. tarkein taman juhlan tarkoitus on uhrata (yleisimmin lammas),ja jakaa tasta lihaa vahavaraisille. juhlanaika aloitetaan ensimmaisen paivan aamurukouksella.tallöin moskeijat tayttyvat rukoilijoista.
toivon,etta ihmiset kaikkialla maailmassa saisivat viettaa uhrijuhlaa rauhallisissa ja onnellisissa merkeissa.

lauantai 6. joulukuuta 2008

JOULUKUUN KUUDES PAİVA

tanaan on suomelle ,ja suomalaisille tarkea ja merkittava paiva. İTSENAİSYYSPAİVA!

RAUHALLİSTA JA ONNELLİSTA İTSENAİSYYSPAİVAA suomalaiset,missa sitten olettekin!

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

MAKARONİSALAATTİA JA NAYTEİKKUNOİTA

nain joulun alla kannattaa jo hyvissa ajoin valmistautua joulun syömiseen,syömalla nyt kevyesti. auttaako tama sitten tieda hanta.
tassa ruokaisa makaronisalaatti
1/2 pakettia pyöramakaronia
100 gr tuorejuustoa (maustamatonta)
1 dl luonnonjugurttia
tillia
kevatsipulia taikka purjoa
1 raastettu porkkana
150 gr vihreita papuja
suolaa, mustapippuria(jauheena taikka rouheena)

keita makaronit ja pavut kypsiksi.sekoita juusto ja jugurtti keskenaan. yhdista kaikki aineet keskenaan ja lisaa juusto-jugurttiseos. AFYİET OLSUN(HYVAA RUOKAHALUA)


kevyemman syönnin jalkeen voi vaikkapa viela kayda nayteikkunaostoksilla.nama kaksi kuvaa ovat pikkukaupunkimme eraan aivan ihanan liikkeen nayteikkunoita. ihailen naita aina ohi kulkiessani. ja lahes aina myös poikkean sisalle tahan liikkeeseen. kiertelen lahinna taman liikkeen lahja-ja taloustavaraosastoa.taalta tekee ihania löytöja. liikkeessa on myös kemikaali-koru-ja alusvaateosastot.tallaisella kaupunkikierroksella saan helposti kulumaan monta tuntia. joskus tartuu jotain kivaa mukaankin.muttei laheskaan aina.




perjantai 28. marraskuuta 2008

AURİNKOA JA PİKKULEİVONNAİSTA

aurinko on tanaan paistanut taysin pilvettömalta taivaalta.lamminta oli klo 14, 20 astetta varjossa. kellon ollessa nyt 16.00 ja aurinko tassa meidan kohdalla on hiipinyt vuoren taakse. alhaalla kaupungissa viela on kaunis auringonpaiste. pilvia ei edelleenkaan ole, joten yösta tulee nahtavasti hiukan kylmanlainen. sateitten jalkeen on tuo ikkunastamme nakyva tyhja tontti alkanut saamaan vihreaa varia peitokseen.
tanaan on pesukone pyörinyt ahkerasti, ja imurikin sai työpaivan. hajotti kylla ikavakseni letkunsa,joten sai sitten loppupaivan vapaata.



tallaisen kauniin aurinkoisen paivan kunniaksi voisi leipoakkin. vaikka naita oliivi- pikkulevonnaisia.
ohje:
3 juomalasillista jauhoja
2 kananmunan valkuainen
150 gr margariinia(sulatettua
1 dl öljya
1 dl luonnonjugurttia
1 tl vajaa tl suolaa
2,5 tl leivinjauhetta
1dl oliiveja viipaleina
1 dl kuivattua tomaattia
1/2 dl tillia

sekoita leivinjauhe ja suola jauhoihin taikinakulhossa. tee jauhoihin kuoppa. tahan kuoppaan laita margariini,öljy,kananmunan valkuaiset ja jugurtti. alusta taikinaksi hiljalleen jauhoja levittaen muihin aineisiin. lopuksi lisaa oliivit, kuivatut tomaatit(paloiteltuna) ja tilli. alusta hetki. ota taikinasta pikkupyöryköita ja aseta uunipellille leivinpaperin paalle. voitele munan keltuaisella. paista 180 asteen lammössa kauniin kullanruskeiksi. AFYİET OLSUN ( HYVAA RUOKAHALUA)
tanaan en mina naita tehnyt, mutta juuri on uunissa SULUBÖREK elikka ohuesta yufkataikinasta ja fetajuustosta tehty piirakka.

lauantai 22. marraskuuta 2008

sain ebrufin:lta seuraavan haasteen:laita blogiisi kuv ja selitys siita paikasta/asiasta kodissasi mista et pida. mika sinua arsyttaa/havettaa/mihin haluat muutoksen.sen jalkeen haasta 5 muuta blogia esittelemaan heidan arsytyksiaan.

tassa minun arsytykseni.kuva ylla. joka kodista löytyy epakohtia,mika itseaan arsyttaa,mutta muut eivat niita ehkapa huomaakkaan.
minulle tama on ollut vuosien mittainen arsytys.ja luultavasti en siita eroon paasekkaan.talla hetkella se on tuossa olkkarin nojatuolissa.vaihtaa paikkaa aina tarpeen tullen.löydan sen joskus tietokonepöydalta.sohvalta,ruokapöydaltajne.vaatekaapistakin se on vallannut yhdn alahyllyn kokonaan, ilkimys kun on.nimittain paperi-ja lehtipino.mista kummasta kertyy(pinoon)erilaista paperitavaraa,lehtia ja muuta tamantapaista. miksi talle ilmiölle ei ole löytynyt kodistamme omaa paikkaa.vaan se valloittaa aina jonkunsellaisen paikan,missa se saa olla naköalapaikalla. vastausta ei ole viela löytynyt.

tama sama juttu on blogissani mtv3:n helmessa, ja siella olen antanut haasteet eteenpain.

perjantai 21. marraskuuta 2008

KYNTTİLAN AİKAAN

tanaan, kun luin suomesta juttuja,missa useammassa kerrottiin siella sataneen lunta,niin tuli innostus kynttilöitten polttamiseen. olen etsiskellyt jotain kivaa lasimaljaa,mihin laittaisin sahkötuikkunauhan,ja sen sitten tuohon sohvapöydan jalkaan. mutta en ole löytanyt viela. isommat liikkeet on kayty kohta jo kateen kertaan lapi. sitten kay varmaankin niin, etta kiva juttu löytyy jostain ihan pikkuliikkeesta.
meilla on keittiössa tiskipöydan kohdalla tallainen pikkuikkuna. siita on nakyma taustalla oleville vuorille. kohta ne ovat ihanan naköiset,kun vuoren huiput saavat lumipeitteen. tata nakymaa odotellessa, laitoin muutaman lumihiutaleen ikkunaan. ikkunassa on oma virkkaama pitsikappa ylhaalla. nuo lumihiutaleet ovat ikkunan keskella. otan ne varmaan pois sitten siina vaiheessa, kun paivankakkarat alkavat kukkimaan naköetaisyydella. jos en sita ennen keksi jotain muuta kivaa ikkunaan. ulko-ovessa meilla on magneetteja. kuvia laitan joskus niistakin.
mutta nyt hyvaa yöta.






keskiviikko 19. marraskuuta 2008

TALVİ ON ALKANUT

ainakin silta nyt tuntuu ja nayttaa. eilisen paivan ja viime yön satoi. ja yölla myös ukkosti. mutta ihmeellista kylla, ei juurikaan tuullut. kunhan talvi paasee hvin vauhtiin, niin kylla niita myrskyjakin viela koetaan. ebrulilla oli myrskynnyt. mutta meilla onkin valia 145 kilometria. ja taalla fethiyessa tuulensuojana toimivat merelta pain lukuisat saaret. aika synkealta nayttaa tuossa kuvassakin. otin sen eilen aamupaivalla parvekkeeltamme. maisemat eivat kovin haappöisia viela ole. asuinalueemme on keskenerainen. joka puolella rakennetaan. tuohon tyhjaan tilaan pitaisi tulla joskus puisto. rauhallista taalla on. kauttakulkua ei ole. kadut paattyvat vuoren juurelle. tuossa on nakyma alaspain kaupunkiin. talon toisella puolella kohoavat vuoret jylhina meita vartioiden. kesalla ,kun yölla istuu parvekkeella, niin pöllö saattaa tulla kaveriksi sahkölangalle suoraan parvekkeemme eteen. tulipa syyskuussa pöllö meille sisallekkin avoimesta parvekkeen ovesta.
olen epatoivoisesti yrişttanyt saada juttuun useampia kuvia. ei onnistu. kuvat saan kylla siirrettya, mutte ei oikealle paikalleen. viimeksi siirretty kuva menee aina ensimmaiseksi. maikkarilla tama hoituu kursorin avulla ennen kuvan siirtamista, mutta taalla on joku toinen juttu. hoksaan sen ehkapa jossain vaiheessa.
tanaan on aurinko paistellut, mutta taas nayttaa uhkaavia mustia pilvia kertyvan taivaalle.
oikein hyvaa keskiviikkoiltaa kaikille!

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

BLOGİN ALOİTUS

hei kaikki bloggarilaiset. ja etenkin ulkosuomalaiset! olen kirjoittanut blogia tammikuusta lahtien mtv3: helmen blogeissa. ja kirjoitan siella edelleen. mikali aikaa liikenee, niin kirjoittelen kuulumisia myöskin tanne. löysin taalta monia ulkosuomalaisten mielenkiintoisia blogeja, joita olen nyt viime paivat lueskellut. kerron siis elamastani turkissa. sen arjesta ja juhlasta.valilla myös faktatietoa. olemme mieheni kanssa kaksoiskansalaisia. han suomen, mina turkin.olemme valilla asuneet myös suomessa. aikaisemmin turkin asuinpaikkamme oli antalya. nyt olemme kokeilleet fethiyeta, koska mieheni sukulaiset ovat paaosin taalla.jos jollakin on joskus jotain kysyttavaa, niin kysykaapa rohkeasti. olen fethiyessa ainot suomalainen, joten tama blogimaailma kanssasisarten keralla on tarkea yhteydenpitovalineena.ja ajatustenvaihtomuotona. ehkapa jonkun aina joskus pystyy tapaamaankin.
onnellista viikon alkua kaikille blogilaisille.